Take it away

Water, wash the pain away

Earth, turn my problems into dust

Wind, blow it away

Fire, burn the remains.

Hetken hurma

Kuuntelen

aivan hiljaa

pientä suhinaa

jonka terä päästää

osuessaan ihoon

Olen haltioitunut

kuin ekstaasissa

kaikki tuntuu niin kauniilta

erityisesti se nestemäinen punainen

pienet pisarat

kuin rubiinit

terävä kipu

Kaikki se kauneus

sekunnin murto-osassa

En tahdo päästää irti

Back to the wild

My heart beating
chest burning
with anticipation

I walk tiptoe to the forest
barefoot
and feel the earth's heartbeat

There are no words
to describe it

the unity
The wild race
back to the wild.

Harmaa aamu

Kömmin alas parvisängystä ja laitan kahvin tippumaan. Pian hilpeä porina täyttää koko huoneen. Heilautan punaisen pyyhkeen olalleni ja menen suihkuun.

Kuuma vesi saa kireät lihakseni hiljalleen hereille, ja minulla on hetki aikaa olla ajattelematta mitään. Vatsani kovaääninen kurina keskeyttää haaveiluni, ja yritän saada sen hiljenemään juomalla litratolkulla vettä. En tahtoisi syödä, mutta nälkä ei ota laantuakseen. Alistuneena suljen hanan ja kävelen jääkaapille, nappaan sieltä omenan ja kaadan kahvia valehtelematta ämpärin kokoiseen mukiin. Kuin automaattisesti päässäni alkaa pyöriä loputon liuta numeroita ja kalorimääriä.

Kovin normaali aamu, ja silti niin kieroutunut.

Onko minussa jotain vikana?

Mitä pitäisi tehdä

kun ei jaksa enää yhtäkään hengenvetoa

mutta ei tahdo lukkojenkaan taakse?

Sievä pikku huora

kuin häkkilintu

Ei niinkään miehistä piittaa

mutta voi

mille kaikelle muulle voikaan itsensä myydä

Hiljaa suhahtaen

liukuu kylmä terä ohutta ihoa vasten

Pikku Ruusunpuna.

***

self destruction

***

I just killed my inner child
cut her into pieces
starved her to death
Would you help me bring her back
for she trusts me no more

***

Kuurankukkia

***

Vesipisarat ikkunassa
pehmyt höyry

Yön halla
Puhallus
Jää
Kuurankukkia
Teräviä
Kirkkaita

Hiljainen pakkasen narske
Vain männyllä on aikaa kuunnella
Sulaa
sulaa

Lämmintä
Niin kovin lämmintä.

***

Lasia

***

Avuton
kuin pieni linnunpoika
Musta tukka roikkuu silmillä
joista elämänilon kiilto on kaikonnut

Hylätty tehdasrakennus
Kattoikkuna säpäleinä lattialla
sirpaleet
heijastelevat harmaata taivasta

Nousee
ottaa varovaisen askeleen
pysähtyy
Kipu
Ruumiita
Niin paljon ruumiita

Sulkee nuo pois mielestään
pienestä mielestä
johon mahtuu vain kipua
omaa
ei muiden

Jatkaa matkaansa
yksin
ei välitä jalkapohjiin pureutuvista lasinsiruista
ei verestä joka tahraa pölyisen lattian
Yrittää unohtaa

***

Kuurankukkia

***

Katsoin nousevaa kuuta
Katsoin sitä kauan
niin kauan
että aika vaihtui seuraavaan
että ikuisuus
tuntui vain pisaralta meressä

Sitten tuli aamu
kuurankukkineen
Jotka sitten sulivat
kastepisaroiksi
joista auringon valo heijastui

En edes huomannut ajan kulkua
se tapahtui hitaasti
Niin kovin hitaasti.

***

Something to hold on

***

Filth

That's what I am

Why are they all looking at me like that?
Why are they staring
like wanting me to vanish?

Soon I will
Soon I will breathe no more
Soon I will hurt no more

But

Then there's you

The only one who accepts me
Even my dark side

The only one who doesn't think I'm crazy
Or just hungry for attention

There's you

The only one I can't leave behind
You're the thing that keeps me trying
Living
Waiting for tomorrow

But oh
the scars
The scars will never heal.

***

All pain is gone

***

Oh
the rubies of blood
the crimson flow

The sweet tingling

Open wound
like rose petals
with dewdrops

I wash away the blood
a smile creeps on my face
All pain is gone

***

You know it wasn't the cat

***

My pain
my agony
my anger
All the things I hate
All the shattered dreams

I can tell it all
by showing my scars
I can see it all
In blood
and blood
It's so painfully easy to wash away

***

Moonlight sonata

***

Uudelleen ja uudelleen Aislinn kuunteli sen nauhan.
Ne kuolinhuudot, laukaukset
pianonsoiton tauottua.
Niin muusikot kuolivat
tukehtuivat oksennukseensa, ottivat yliannostuksen tai tulivat ammutuiksi. Tässä tapauksessa viimeinen vaihtoehto. Mutta mies oli ollut paitsi muusikko, myös ahkera ja kiihkeä mielipideartikkelien kirjoittaja. Isänmaallinen sellainen. Siitäkös britit riemastuivat.
Aislinn kuunteli.
Kuunteli.
Antoi ajatusten, tuskan virrata. Täyttää hänet.
Uudelleen ja uudelleen
nainen kurkotti kohti viskipulloa
ja sen vieressä lepäävää leipäveistä.
Uudelleen ja uudelleen
sairaalloisen kalpea käsi
tarttui veitseen
terä kosketti ihoa
ja pintaa syvemmältä.
Pisarat valuivat
kuin nestemäiset rubiinit
Aislinn katseli niitä ihaillen, katkeransuloinen, humaltunut hymy huulillaan. Kenties tämä olisi viimeinen kerta kun hän kuuntelisi tuon nauhan. Kenties...
Aislinn näki korpin ikkunanlaudalla.
Sitten uni tuli
vei hänet mukanaan

***

Yksin

***

Hämärää
hiljainen hengitys
Iho ihoa vasten
lämpö

Vain minä
Kädet polvien ympärille kiedottuna

***

So I had to break the window

 ***

Kuin olisin sokea
ja yrittäisin katsoa
maailmaa käsinvaletun
aaltoilevan
lasin läpi
En näe edes sitä lasia
En sitä mikä niin vääristää

***

Ajelehtija

***

Ei pehmeää paikkaa mihin laskea päänsä
Vain hiekkaa
loputtomasti hiekkaa
Sitä, joka tunkeutuu silmiin, suuhun
kuin hyttysparvi kesällä
avonaisesta ikkunasta

***

Se oli rikki jo ennen kuin ehti elääkään

***

Yksiössä on hiljaista kuin ruumishuoneella. Kenties se tämä paikka onkin, viimeinen leposijani. Kuin myös paikka jossa ensimmäisen kerran tunsin eläväni. Kun pääsin edes hieman omilleni, pois valvovien silmien alta.

Ainoa valonlähde on verhojen välistä tihkuva kylmä talviaurinko. Ilmassa leijailee pölyä, sen näkee selkeästi valosuikaleissa. Se pyörteilee niin kevyenä, rauhallisena, että voisin tuijottaa sitä ikuisuuden.
Minun oloni oli kaikkea muuta kuin kevyt ja rauhallinen. Paitsi että tunsin itseni auttamattoman ylipainoiseksi, rintaani raastoi ahdistus. Kuin hirttoköysi kaulani ympärillä. En ole hyvä ihmisten kanssa, kammoan sosiaalisia tilanteita. Mutta en pärjää yksinkään.

Olen liian heikko noustakseni sohvalta. Joka paikkaa särkee. Minua pelottaa.
Pelottaa se etten jaksa liikkua tänään, pelottaa se että en enää koskaan nouse tästä. Kaikista eniten kenties se ettei kukaan huomaisi kun olen poissa.
Ironista kyllä, mutta olen liian iso huomattavaksi. Ja liian pieni. En minkään kokoinen. Keskiverto. Harmaa hiirulainen joka ei koskaan päästä ääntäkään, jota kukaan ei huomaa. Toivoisin niin että joku ymmärtäisi. Että uskaltaisin laskea muurini alas. Avata verhot ja päästää valon sisään.
Mutta en pysty.  

Käteni - henkiset ja fyysiset - ovat aivan liian heikot rikkomaan tai siirtämään mitään. Olen itse tuhonnut ne. Molemmat ovat syvien, verta vuotavien ja märkivien haavojen peitossa. Mustelmilla. Ruhjottuja. Tuhoan itseäni hiljakseen sekä sisältä että ulkoa.
Vahingoitan itseäni lähes jokaisella mahdollisella tavalla.
En syö. Jos syön, oksennan.
Hakkaan itseni mustelmille, viillän, raavin, poltan.

Olen väsynyt tähän elämän irvikuvaan mutta pelkään kuolemaa. Olen jumissa jossain täysin absurdissa välitilassa, jossain missä millään ei ole väliä, maailmassa jossa kyyneleet ovat hiekkapaperia ja ruoka pahinta myrkkyä.

***